Hyppää pääsisältöön
Kahden ikääntyneen henkilöt kädet lepäävät pöydällä.

Mielenterveys- ja päihdepalvelujen kehittäminen

Kehitämme tasalaatuisempia, asiakaslähtöisempiä ja saavutettavampia mielenterveys- ja päihdepalveluita kaikenikäisille, ilman ylimääräisiä kynnyksiä asiakkaalle.

Tavoitteenamme on, että asiakkaan avuntarve tunnistetaan eri palveluissa, ja hoitoon sekä palveluihin pääsee helpommin ja varhaisemmassa vaiheessa. Kehitämme palveluita digitaalisiin asiointikanaviin, kuten Keski-Suomen digitaaliseen sosiaali- ja terveyskeskukseen Omaks.fi:hin. Kehitämme palveluiden rinnalle myös digitaalisia itsehoitomenetelmiä ja etäryhmiä, jotka soveltuvat erityisesti mielenterveyden edistämisen tueksi. 

Yhtenäistämme mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden hoidon ja palveluiden tarpeen arviointia kehittämällä mielenterveys- ja päihdepalvelujen ensilinjaa ja päivittämällä maakunnallisia hoito- ja palveluketjuja sekä vahvistamalla palveluiden jatkuvuutta. Moniammatillisen yhteistyön lisääminen mielenterveys- ja päihdepalveluihin tarkoittaa sitä, että asiakkaan kokonaistilanne sekä hänen läheisensä otetaan huomioon heti hoidon alusta alkaen.

Vahvistamme sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten mielen hyvinvoinnin kokonaisuuden osaamista esimerkiksi käynti kerrallaan -työotteen ja terapianavigaattoriin sisältyvän ohjatun omahoidon koulutuksilla. Olemme esimerkiksi julkaisseet fyysisen terveydentilan huomioimisen mallin lähipalveluissa työskentelevien mielenterveys- ja päihdealan ammattilaisten käyttöön. Terapianavigaattori otetaan käyttöön koko hyvinvointialueella vuonna 2023.

Kehittämisen kulmakivenä meillä on ajatus: mielenterveys kuuluu kaikille. 

Mielen hyvinvoinnin palvelu

Olemme pilotoineet maksutonta, matalan kynnyksen mielen hyvinvoinnin palvelua, jossa asiakas pääsee keskustelemaan ammattilaisen kanssa arkeaan koskettavista asioista ilman ajanvarausta. Palvelua on kokeiltu keväästä 2022 alkaen Keski-Suomen seututerveyskeskuksessa, Perusturvaliikelaitos Saarikkaan kuuluvissa kunnissa sekä Jyväskylän kaupungin Huhtasuon ja Vaajakosken alueilla. Palvelu laajenee vuonna 2023 myös Jyväskylän kaupungin Palokan sekä Uuraisten alueille. Palvelu on suunnattu yli 18-vuotiaille ja sen kokeilu kestää 30.11.2023 saakka. 

Ikääntyneiden mielen hyvinvoinnin edistäminen

Kehitämme ikääntyneiden mielenterveys- ja päihdepalveluita, joiden tarkoituksena on tunnistaa ikääntyneen avuntarve varhaisessa vaiheessa. Varhaista tunnistamista edistävät hyvinvointialueen yhtenäiset mielen hyvinvoinnin ja päihteiden käytön puheeksioton sekä varhaisen tunnistamisen menetelmät. Näiden menetelmien kuvauksia kehitetään ikääntyneen mielenterveyden sekä päihdeasiakkaan hoito- ja palveluketjuissa. 

Olemme pilotoineet ikääntyneiden mielenhyvinvoinnin edistämiseksi juttupenkki-toimintaa, avointa keskustelu- ja kohtaamispaikkaa, Sampoharjun terveysasemalla. Toiminta laajenee alkuvuodesta 2023 Jyväskylän Palokan terveysasemalle. Myös ilman ajanvarausta toimivia mielen hyvinvoinnin -vastaanottoja on tarkoitus tuoda lähemmäs ikääntyneitä. 

Lasten ja nuorten mielenterveyden edistäminen

Kehitämme myös lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluita osana lasten, nuorten ja perheiden palvelukokonaisuutta. Pilotoimme ja otamme käyttöön etävastaanotto- ja etäkonsultaatiopalveluita sekä itsehoito- ja palvelutarpeenarviointimenetelmiä lapsille, nuorille ja perheille. Lisäämme lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluiden parissa jalkautuvaa palvelua sekä muita matalan kynnyksen toimintoja. Esimerkiksi lasten ja nuorten mielenterveys - ja päihdepalveluiden erityistyöntekijät aloittivat työskentelynsä syksyllä 2022 tukeakseen oppilas- ja opiskelijahuollon sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollon työntekijöitä. Myös menetelmäkoordinaattori aloitti työskentelynsä syksyllä 2022 koordinoidakseen ja tukeakseen lasten ja nuorten mielen hyvinvoinnin menetelmien käyttöönottoa Keski-Suomessa.