Tarkastuslautakunnan tehtävänä on hyvinvointialuelain 125 §:n mukaisesti hyvinvointialueen talouden ja hallinnon tarkastuksen järjestäminen sekä arvioida aluevaltuuston asettamien tavoitteiden toteutumista ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Tarkastuslautakunta arvioi myös talouden tasapainotuksen toteutumista sekä asetettujen tavoitteiden ja toimenpiteiden riittävyyttä talouden tasapainotuksen kannalta.
Tarkastuslautakunnan työn tavoitteena on tukea aluevaltuuston päätöksentekoa arviointi- ja tarkastustehtävien avulla sekä kehittää osaltaan hyvinvointialueen toimintaa. Tarkastuslautakunta tiedottaa ja raportoi tehtäviinsä liittyvistä asioista ensisijaisesti aluevaltuustolle.
Tarkastuslautakunnan alaisuudessa toimii ulkoisen tarkastuksen ja arvioinnin yksikkö, joka on riippumaton aluehallituksesta ja hyvinvointialueen toimivasta johdosta. Ulkoisen tarkastuksen ja arvioinnin yksikön johtajana ja tarkastuslautakunnan esittelijänä toimii arviointijohtaja.
Esityslistat ja pöytäkirjat
Esityslistat ja pöytäkirjat tulevat päivittymään verkkoon alla oleviin osoitteisiin:
Kevään 2023 kokoukset
- torstai 9.3.2023 klo 9
- torstai 6.4.2023 klo 9
- torstai 4.5.2023 klo 9
- perjantai 12.5.2023 klo 9
- torstai 1.6.2023 klo 9
Jäsenet
- Elma Hyöky, puheenjohtaja
- Irma Hirsjärvi, varapuheenjohtaja
- Satu Kytölehto
- Merja Lahtinen
- Leila Lindell
- Tapio Puolimatka
- Tuomo Silvast
- Juha Suonperä
- Jouni Vuori
Varajäsenet
- Kimmo Tuikka
- Sirkku Ingervo
- Juha Kaistinen
- Satu Koskinen
- Antti Suomala
- Helky Häkli
- Tarja Uusipaasto
- Maarit Heikkinen
- Harri Oksanen